Tallikirja

Tallityöntekijöiden ja tallivuorolaisten kirjanen, tarkoituksena siis rustata kertomus omista tallityöhetkistä.

pvm: 28.04.2011
kirjoittaja: Nelli Halenia

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?

”Voi Sue-rakas ku mä en nyt ihan oikeesti ehdi leikkimään sun kanssas sillä pallolla”,
Sue pomppi vierelläni kuin pomppupallo. Luojan kiitos se ei ollut sellainen, muuten se mitä luultavammin olisi hypännyt päälleni, kiero otus kun osasi olla. Ai niin, ihmettelet varmaankin, että mitä täällä oikeen tein. Saisitko kiinni tekemisistäni jos vihjaisin olevani ulkona kottikärryt edessäni? Mitä luultavammin sait. Olen siis menossa siivoamaan tarhoja Jennyn käsk.. pyynnöstä, toistan, pyynnöstä, luonnollisesti (ja paskat). Ajatusteni lomassa käänsin katseeni narttukoiraan, joka onnistui kuin onnistuikin luomaan niille suloisille kasvoilleen anovan, luokseenkutsuvan katseen. Tunne oli kuin hypnotisoidulla. No, vitutko tästä! Nappasin pallon Suen otteesta:
”Okei, murmeli. Jos mä nyt heitän tän vielä kerran tonne jonnekki hevonkuuseen ni sit sä saat olla onnellinen!”
Sue heilui kuin hyrrä, raasun häntä kun heilutti itse koiraa, eikä toisinpäin. Vammainen koira, kuten omistajansakin. No ei nyt sentään.
”Kato Nelli!”
Miten sattuikin, että juuri kun ajattelin Jennyä, kyseinen ihminen piipahti paikalle? Taidan olla meedio. Tai ehkä olen noita. Tai ehkä.. no okei. Nyt riittää. Jotain mielenvoimia kuitenkin omistan! Heilautin kättäni naurua äänessäni:
”Terve!”
”Eks oo viel kerenny siivoon niitä paskoja?”
”.... En.”
”Mikset!”
”Noku toi sun rakkis ahdistelee mua ku viimistä päivää. Kato ny sitä!”
”Se on Sue. Ei taida hermot kestää..”
”No oh rly! Ihan oikeesti, nyt mä kyllä käytän mun pesäpallosuvustani periytyneitä taitoja ja heitän tän jonnekki helvettiin.”
”Paskat sulla mitään taitoja oo!”
Jennyn heiton jälkeen näytin hänelle kieltä, läpällä tietenkin, ainahan meidän piilovittuilumme oli täyttä huvittelua. Itse asiassa Jenny oli kyllä oikeassa. Vaikka tulin pesäpallosuvusta, ja vanhempani osasivat pelata pesäpalloa todella hyvin – isänihän valmensi jotain kakaroita – en minä ollut perinyt ainakaan heittämisen jaloa taitoa. Lyödä osasin kyllä, se oli helppoa kuin heinänteko, mutta kuten jo todettua, en osannut heittää. Jos nyt kerrankin onnistuisi-- Jesusauta! Se onnistui! Pallo lensi jopa pitkälle!
”Jes!”
Karjaisin täynnä intoa. Kerrankin onnistuin heittämään pallon pitkälle, ja Suellakin kestäisi hetki noutaa ja hakea se. Naurunremakka syttyi Jennyn taputtaessa käsiään yhteen hyväksyvästi.
”Okei, nyt, koska heitin noin hyvin, saat leikkii Jennyn.. eikumitävittua, Suen, kans, ja mä meen siivoon noi tarhat! Mort!”

Niinpä teinkin työtä käskettyä – ja jumaliste se oli hikistä ja puuduttavaa hommaa. Helvetin tylsääkin vielä kaiken lisäksi! En muista kuinka monta kertaa olin jatkanut nosta – heitä – nosta – heitä -systeemiä, olin seonnut laskuissani jo siinä parinkymmenen kerran kohdalla. Luojan kiitos, pyyhkäisin hieman hikeä otsaltani, viimeinen tarha. Kaiken lisäksi siellä viimeisessä tarhassa oli rakas lapseni Pipsa kirjavan islanninhevostamma Töltan kera. Taivas kaksikko oli suloinen. Entistä suloisemman tästä hetkestä teki se, että Pipsa laukkasi suoraan portille iloisesti hirnuen minut nähdessään. Kun vain minäkin osaisin hirnua – ja juosta noin lujaa kuin Pipsa – niin osoittaisin iloni sitä kautta. Ei se vain oikein onnistunut.
”Heippa Pipsa – ja Tölta kanssa”,
hymyilin leveästi kuin Naantalin aurinko. Pipsa osasi aina saada minut hyvälle tuulelle, en tiedä, mikä siinä oli, kai meidän siteemme oli niin vahva. Tai sitten tamma oli se poppamies? Poppanainen? No joka tapauksessa, takaisin asiaan. Minun piti sanoa, että ehkä tamma oli poppamies minun sijastani.
”Väistäs vähäsen ni äiti tulee siivoomaan tarhan”,
avasin portin (uskalsin jopa pitää sen apposen ammollaan) ja livuttauduin sinne kottikärryt ja talikko kädessäni.

Koko siivoamisen ajan tummanpunaruunikko, auringon kanssa kilpaa säteilevä tammaseni seurasi minua kuin hai laivaa. Ihan mukavaahan se oli saada noin huomiota mutta sillä hetkellä se oli raivostuttavaa – yritinhän minä työskennellä. Silti, löytyi siihen ihan kunnon syykin, tamma kun tiesi, että tekisin sen kanssa tänään jotain. Sillä siis oli motiivi tähänkin käyttäytymiseen!
”Mä voisin napata sut mukaani tästä saman tien ku et tarvi naruukaa”,
silitin tamman samettista kaulaa pari kertaa. Sanani pitivät itse asiasssa ihan paikkansa. Lämminverinen seurasi minua minne meninkin, kunhan sain pidettyä sen mielenkiinnon itsessäni, ja se useimmiten oli hyvinkin helppoa. Ja niin se oli nytkin. Hetkessä olimme Pipsan kanssa tallissa, sen karsinassa, minä kun olin jo vienyt kottikärryt ja paskat ynnämuut sinne, minne ne kuuluivatkin. Loppupäivä kuluikin puuhastellessa Pipsan kanssa.

Sen pituinen se (eiku mitä).

--------------------------------
J: Ei jumatsuide sä kirjotat Nelli niin hyvin! Olikin jo ikävä sun humoristista viilopittuilua ja perinteistä suomalaista kieltä - kiroilua niin maan peevelisti, mutta sitähän se on ;D Kiitoksia rakas orjaseni tarhojen putsauksesta, ehkä sä joskus saat palkkion työstäs (tai sitten et) [:<

Joo tänään tulin IT:seen kokeilemaan miten se alkaa sujumaan. Ensimmäisenä kun tulin tallille vein Brennan uudet ruuat rehuvarastolle. Hetken pähkäilyn ja jumittamisen jälkeen päätin siivota orien tarhan, joka oli paskaa täynnä. Kottikärryt oli haettu ja päätin talikon seuraksi ottaa lapion, jotta kakkimispaikan saisi helpommin tyhjennettyä, irtonaiset paskat olisi helppo napata talikkoon. Aloin siinä siivoilla ja huomasin, että tässä menee paljon aikaa.

Parin tunnin huhkimisen jälkeen sain vihdoin ja viimein tarhan puhtaaksi. Oriit odottelivat eri tarhassa pääsyä omaan kotiinsa. Lähdin vielä katsastamaan laitumelta pahimman paskapaikan puhtaaksi. Hemmettiin noi varsat olivat kokoajan tielllä ja potkivat ja purivat kotsuja. Sain laitumeltakin paskat pois ja lähdin hakemaan vesiä. Täytin muutaman kanisterin ja menin viemään vedet saaviin joka sijaitsi portin liepeillä. Oreillekin vein vettä. Onneksi oli satanut, eivät olleet astiat ihan rutikuivia. Laitumella näin että Pipsalla ei tainnut olla kaikki ihan kunnossa. Se tutisi ja hytisi kuin pieni haavanlehti. Otin sen kiinni ja vein talliin ja pistin sille fleeceloimia pari ja päälle vuorellisen sadeloimen. En ole varma kenen loimia ne olivat, mutta menivät kuitenkin hevosen päälle.

Lämmitin hieman vettä ja tarjosin sitä tammalle, se oli varmaankin vain kastunut ja seissyt tuulessa, niin että oli tosiaan tullut kylmä, aurinko ei ainakaan ole tänään kuitenkaan näyttäytynyt. Tutinakin loppui hetken päästä ja tamma seistä möllötti tyhmän näköisenä käytävällä. Jätin sen siihen paikkaan ja lähdin viemään Lokille ja Hólmille heinää. Oriit eivät kylläkään olleet samaa mieltä siitä että pitäisin niitä "väärässä" tarhassa. Näin ensimmäistä kertaa että Hólmi potkaisisi Lokia.

Vein tammoille laitumelle sapuskoja ja ne tulivatkin ilomielin niitä vastaanottamaan. Brenna ja Ögrun perkele ottivat hiukan yhteen ja Brenna sai iskun siihen vammatakajalkaan Ögrunille tuli poskeen vekki josta vuoti vähän verta. Brenna ei varannut painoa jalalle ja otin sen ulkoapuolelle syömään, että saisin sen kiidätettyä talliin. Ruuat oli syöty keräsin kipot ja vein Brennan talliin, ovella tajusin että, ei perkele täällähän on ruuhkaa, kun Pipsa möllötti keskellä käytävää nälkäisen näköisenä. Onneksi Brenna on opetettu seisomaa paikallaan irti ollessaan. Siirsin Pipsan karsinaan ja annoin sille ruuan. Katsoin Brennan jalkaa eikä se näyttänyt hyvältä.

Takapakkia takapakkia... Tiineys oli sujunut hyvin alku metreiltä asti ja nyt hevoseni oli kolmijalkainen. Pistin Brennan kiinni ja vein oreille ruuat. Pistin ne omaan tarhaansa ja kovalla vauhdilla menivät syömään. Pidin Lokia silmällä ja ruoka olikin nopeasti loppu. Taputtelin vielä Hólmia ja vein kipot pois. Tallissa otin lääkekaapista linimenttiä ja kaikkia mahdollisia mömmöjä. Soitin eläinlääkärille joka sanoi tulevansa huomenna katsomaan tammaa. Olin murheen murtamana ja Jenny saapui talliin.

"Mitä on tapahtunut?" Jenny kysyi katsoen järkyttynyttä ilmettäni ja kaikki tavaroita lattiallaa Brennan takasen vieressä. "Taisin saada upeasta kisahevosen alustani hiton siitoshevosen!" ärähdin "Ei kai Ögrun?" Jenny kysyi nyökkäsin ja sanoin "Sillä on joku naarmu naamassa kannattaa varmaan mennä kattomaan sitä" sanoin ja Jenny lähtikin laitumelle. Brenna ei kantanut jalalleen painoa kun pistin sen karsinaan. Jenny tuli takaisin "ei siinä oo mitään kovinkaan pahaa, siihen ei varmaan ihan hetkeen saa suitsia pistettyä" "No hyvä että ees se selvis naarmulla. Brennalla ei välttämättä enää ratsasteta." Katsoin lattiaan murheen murtamana ja Jenny taputti olalle. "Ei se niin mene, kyllä sä sillä vielä kisaat korkealla tasolla ihan varmasti" "No Pipsa saa jäädä ainakin sisälle tai se on flunssassa saavat pitää seuraa toisilleen Brennan kanssa" totesin. "Milloin eläinlääkäri tulee?" "Huomen aamulla, mä en pääse mutta ota sinä tiedot ylös mitä siitä jalasta sanotaan ja ilmottele mulle mahd. pian"

Jenny jäi vielä talliin kun minä lähdin. Jos multa oli jotain jäänyt tekemättä Jenny varmaankin hoitaa sen.

ps. Nyt on paljon virheitä. Kirjoitin miniläppärillä ja ei ollut aikaa korjailla kunnolla tekstiä :D

--------------------------------
J: No johan olikin iltatallissa säpinää. Laittelen Nellille viestiä Pipsan pienestä vilustumisesta ja kerron että kaikki on kuitenkin nyt ok. Kumma että Ögrun ja Brenna nyt ottivat yhteen noin pahasti, ennen ne on ollut suhteellisen rauhallisia iltaruokinnankin ajan. Toivottavasti mitään vakavaa ei tapahtunut ja onneksi nyt on kesä, muuten olisi voinut mennä hankalammaksi kuin mitä tilanne nyt on. Jeps tarkkailen tallin pihaa ja ohjeistan eläinlääkärin sitten Brennan luokse ja olen siinä sitten niin kauan kuin on tarve. Virheitä tosiaan löytyi, mutta ei se nyt niin vakavaa ole (paitsi allekirjoittaneelle pilkunviilaajalle jolla ei ole muuta elämää kuin tarkastaa tekstiä virheiden varalta ;D).